Usein käsittelen teoksissani nykyaikaa etäännytetysti menneisyyden kautta. Lähtökohtana saatan käyttää vanhoja valokuvia tai historiallista tutkimusta. Muotokuvasarjassa sata vuotta sitten eläneistä suomalaisista mestaripainijoista olen muuttanut urheilusankarit seitsemän kääpiön isoiksi vastineiksi. Samalla olen tarkastellut paitsi sankaruuden myyttiä myös sitä mitä ulkoinen olemus, ryhti ja ilmeet ihmisestä paljastavat.

Viime aikoina olen tehnyt maalauksia ja installaatioita Ranskan suuresta vallankumouksesta ja siihen johtaneista syistä. Olen käsitellyt aihetta kahden, vallankumouksen vastakkaisilla puolilla olleen henkilön, Marie Antoinetten ja Maximilien Robespierren kautta. Näissäkin teoksissa olen pohtinut etäännytetysti menneisyyden avulla yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, joka on meidän aikamme Euroopassa haasteiden edessä. Lähtökohtana teoksille ovat olleet mm. autenttiset vahanuket Lontoon Madame Tussaudin vahakabinetissa sekä Ranskan suuresta vallankumouksesta kertova kirjallisuus.

Minua kiinnostaa myös arkisten esineiden käyttäminen maalausten lähtökohtana. Lelut tai muut pienet koriste-esineet saattavat joissakin teoksissani toimia näyttelijöinä kuvitteellisissa tapahtumissa. Tästä esimerkkinä on maalaus, joka esittää pohjoisnavalle eksynyttä kumiankkaa. Kuvalla on vastineensa todellisuudessa. Vuonna 1992 kiinalaisesta konttilaivasta purkautui vahingossa valtava määrä erilaisia kumileluja: ankkoja, kilpikonnia ja sammakoita. Nämä lelut ovat myöhemmin ajautuneet pitkin maailman meriä muun muassa Britannian rannikolle ja Havaijille asti. Vaikka kumikrääsän päätyminen mereen on ympäristökatastrofi, ovat lelujen kulkureitit samalla antaneet tutkijoille arvokasta tietoa merivirtojen liikkeestä. On erikoista, että en maalatessani arktista kumiankkaa kuitenkaan tiennyt tästä onnettomuudesta mitään. Luin siitä vasta paljon myöhemmin.